Kipua särkyä

Kuukautiset ovat kolme viikkoa myöhässä. Ei, en ole raskaana.
Se on nyt varmistettu verikokeessa saakka kun tänään jouduin lääkärissä käymään kovan mahakivun takia.

Eilen tuli aivan järjetön alavatsakipu yhdynnän jälkeen.
En ole KOSKAAN kokenut yhtä kovaa mahakipua.

Tänään kävin sitten lääkärissä, joka otti kaikenmaailman testit verestä ja pissasta, kaikki puhtaita.
Huomenna lääkäritäti vielä soittelee ja kyselee vointia, jos on samanlaista kipuilua, saan lähetteen jatkotutkimuksiin.

Tänään olen hyväksynyt asioita ja päätimme, että ensi vuoden puolella lähdemme lapsettomuushoitoihin. Julkiselle puolelle.
Terveydenhoitaja (joka minua aluksi tutki tk:ssa) sai mieleni piristymään ehdottamalla lapsettomuushoitoja kun kerroin miten vaikeita ko. asiat ovat.
Jotenkin se antoi toivoa..
Ehkä joskus vielä oikeasti saisimme sen pienen nyytin joka masussa kasvaisi ja jonka sitten sairaalasta kotiin toisimme. <3

Pitänee huomenna kysäistä lääkäritädiltä lisää asiasta ja kysyä, voisimmeko päästä jonon jatkoksi jo nyt, kun julkisella puolella jonot ovat tosiaan pitkät.

Toivon vain, että saisimme lääkkeiden avulla jo jonkunlaista apua asiaan.
Mutta kun meistä on kyse... Noh, ei auta kuin toivoa.

Kuka ymmärtäisi?

Kaikki, joille olen kertonut minun ja mieheni vaikeuksista saada lapsia, eivät usko asiaa.
"Tehän ootte niin nuoria!", niin.
Olemme kyllä nuoria, mutta ei se ikää katso.

Suurimmalla osalla on keskenmenooni samanlainen ääni kellossa.
"EI NOIN NUORI VOI SAADA KESKENMENOA, HÖPÖNLÖPÖ!"
Niin.
Mutta kun asia nyt on vain näin, ei auta miten tahansa selittäisin, niin kukaan ei ota minua/meitä vakavasti.
Koska olemme nuoria..

Mitä sitten että olemme "nuoria"!
Yritystä on silti takana yli kaksi vuotta, joista ainoa raskautuminen meni kesken.
Kukaan ei tunnu käsittävän, ettei kaikille niitä lapsia tule "vahingossa", että oikeasti jotkut joutuvat elämään jatkuvasti ääni takaraivossa, joka miettii, miten ihanaa se olisikaan, miksei se koskaan tapahdu.

--

Olen pikkuhiljaa taas vajoamassa jonkinnäköiseen horrokseen.
En jaksaisi oikeastaan puhua kenenkään kanssa. Yhtään mitään.

Mies sanoi, "eikö syysvauva olisikin kiva?"
Johon vastasin, että mulle kyllä kelpaa ihan minkä vuodenajan vauva vaan, kunhan se jo tulisi!

--

Tuntuu, että seuraaviin kuukautisiin on ikuisuus.
11.11.11.. Silloin pitäisi taas niiden unelmientappajien alkaa.

--

Kaverini on tulossa käymään.
Hän tuo munkkeja, ehkä maitoa kanssa.

Hänen kanssaan on vaikea puhua asiasta, koska hänellä on takanaan kaksi aborttia.
Hänen mielestään lapsia hankitaan sitten joskus, mutta silti häntä ei kiinnosta huolehtia ehkäisystä.
Sen takia hänen on vaikea ymmärtää asioita minun kantiltani.
Hän oli jopa iloinen melkein, kun sai tietää että sain keskenmenon.

Miksi edes kaveeraan hänen kanssaan enää?
En tiedä. Samapa tuo.
....
---

Tässä postauksessa hieman kuvia vauvanvaatteista, joita olen hommannut kirppareilta, kaupasta tarjouksista ja saanut. :)
Myöhemmin niistä vielä lisää kuvia.

Nuhanenä

Olen kipeänä, joten olen joutunut syömään särkylääkettä, juomaan finnrexiä ja mitä vielä!

Pelkäänpä siis, ettei tässä kierrossa ainakaan (taaskaan siis..) tule jackpottia.
Särkylääkkeet kuulemani mukaan vaikuttavat jotenkin ikävästi lastensaantiin.
Tiedä sitä sitten, onhan tässä parin vuoden aikana juotu vaikka mitä litkuja "ku nää hei siis auttaa, luin foorumeilta!!" ja syöty vaikka mitä vitamiinia, seisottu käsillään seksin jälkeen..

Ja arvatkaas mikä oikeasti auttoi?
Se kun lakkasin odottamasta, toivomasta...
Jossain takaraivossa tykytti "Nyt tärppäsi!", mutta en uskonut, enkä antanut sen äänen tulla esille, ennenkuin testi oli positiivinen.

Nauroin kaverilleni, "voitko uskoa, vihdoin kun lakkasin haaveilemasta, sain sen mistä eniten haaveilen?"

Ja heti kun päästin ääneni ilmoille..
Noh.. Niin.
Tapahtui kauheita.

Olenkin puhunut miehelleni, että jos joskus (en KOSKAAN käytä "sitten kun me joskus") saadaan raskaus alulle vielä, niin en varmana uskalla kenellekkään hiiskua mitään!

Haaveiluja

Saahan sitä tyttö haaveilla, eiks nii?
Ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen on ohi ja mielikin vähän kohenee, niin pystyy jo fantasiashoppailemaan vauvan vaatteita, tää on jotenkin terapeuttista, etsiä lindexin sivuilta vauvan vaatteita, joita se meidänkin villemaija joskus vois ehkä käyttää...

Outo uusi suunta elämälle

Silloin kun perustin tämän blogin, en voinut tietää.
Olin raskaana koko sen ajan.

26.7. oli viimeiset kuukautiset ja vasta 7. viikolla plussasin, vaikka raskaustestejä olinkin kuluttanut ennen sitä varmaan 20 kappaletta.

Valitettavasti suureksi surukseni se odotus päättyi lyhyeen.
Juuri kun olimme iloinneet, järkyttyneet, plussanneet, kertoneet kaikille..

Muutama päivä myöhemmin alkoi verinen vuoto.
Ensin ihan pikkuruisen... Tip tip..

Olin lukenut, että se on normaalia, joten en viitsinyt mainita edes miehelleni asiasta.
Mutta kun mukaan tulivat kivut ja vuoto muuttui kirkkaaksi, kerroin ja päätimme lähteä päivystykseen.
Sieltä lähete naistenklinikalle aamuksi.

Koko illan itkin ja syyttelin itseäni mitä erikoisemmista asioista.
Mies paijasi päätäni ja tsemppasi minua, sanoi, että ihan turhaan säikyttelee tuo pieni "papusemme" meitä.

Aamulla mentiin sitten naistenklinikalle, verikokeita..
Lopuksi ultra.

"Ei täällä kyllä enää mitään ole.. Vähän vain raskauden jäänteitä, eli valitettavasti olette saaneet keskenmenon"

Pysyin tyynen rauhallisena.

Lääkäri kertoi huomanneensa hieman monirakkulaiset munasarjat, mutta se ei olisi kuulemma edes vaikuttanut keskenmenoon.

Sanoi, että yritystä voi jatkaa heti vuodon jälkeen.

Minulla oli niin typerä ja tyhjä olo.
Ja sitten piti aloittaa se toinen kierros..
Kertoa kaikille.

Ja olisi tehnyt mieli vain mököttää peiton alla.

-------------

Nyt tästä on jo hieman mennyt aikaa, mutta silti olo vieläkin hieman tyhjä.
Tuntuu, etten ole enää mitenkään valmis raskautumaan, tuntuu, ettei se nyt sitten tule koskaan.
Tuntuu, että tuo vauva olisi ollut juuri se kaikki mitä olen koskaan halunnutkaan, se olisi ollut se jonka olisin oikeasti halunnut.

Ja nyt tuntuu, että odotan raskautumista eri tavalla.
Pelolla.
Siitä, ettei se tapahdukkaan taaskaan heti käden käänteessä, että siihen menee taas vuosia.
Ja sitä, että jos sekin menee kesken.
------------------

Netistä tilaamani vauvan potkupuku saapui viime viikolla ja teki mieli heittää se roskiin.
Kuitenkin viikkasin sen ja laitoin muiden vauvatavaroiden sekaan joita tässä on tullut saatua/osteltua.
--------------


Nyt on pakko mennä. Koitan päivittää tätä useammin.
Moops!

Tunteet pelissä

Mulla on ollut aika ristiriitaisia tunteita koko vauva asiaa kohtaan viime aikoina.
Olen mm. sanonut miehelleni, että "en mä oikeesti olis koko vauvaa halunnutkaan." kun kuukautiset alkoivat taas. Silti itkin vessassa varmaan puolituntia.

Sitä alkaa miettimään juuri noita asioita, "en oliskaan halunnut", "en haluu koskaan lapsia" jne.
Alkaa suojelemaan itseään siltä paska fiilikseltä, mikä tulee joka kuukauden lopussa.

Nyt ajattelin ottaa tämän päivän rennosti, lueskellen vauva lehteä ja mehua juoden :)

Pää on ollut tänään jotenkin ihan tosi kipeä.
Olen vissiin ollut liikaa auringossa, mutta kun ei sitä malta kesällä varjossa pysyä.

Olen miettinyt aloittavani TAAS kerran rautakuurin, tuntuu että on ihan puhti poissa kokoaika. Väsyttää hirmuisesti.

Mieleni tekisi myös järjestellä kaappi joka on täynnä tavaraa, odottamassa "sitten kun me joskus saadaan lapsi"- aikaa.
Tavaraa on kertynyt vaan jostain.

Mutta tuo projekti tuntuu niin rankalta.
Välillä mietin että myyn kaikki ne tavarat halvalla pois silmistä, haen kioskilta kortsuja tai lääkäriltä e-pillerit, mutta kun...
Pieni toivonkipinä on vielä tuolla jossain ehkä.