Pää on ollut tänään jotenkin ihan tosi kipeä.
Olen vissiin ollut liikaa auringossa, mutta kun ei sitä malta kesällä varjossa pysyä.

Olen miettinyt aloittavani TAAS kerran rautakuurin, tuntuu että on ihan puhti poissa kokoaika. Väsyttää hirmuisesti.

Mieleni tekisi myös järjestellä kaappi joka on täynnä tavaraa, odottamassa "sitten kun me joskus saadaan lapsi"- aikaa.
Tavaraa on kertynyt vaan jostain.

Mutta tuo projekti tuntuu niin rankalta.
Välillä mietin että myyn kaikki ne tavarat halvalla pois silmistä, haen kioskilta kortsuja tai lääkäriltä e-pillerit, mutta kun...
Pieni toivonkipinä on vielä tuolla jossain ehkä.

Unohtui vielä.

Unohtui kirjoittaa, että minulta on otettu kaikenmaailman testejä, koska kuukautiskiertoni oli viime kesän jälkeen (stressasin liikaa häitä jne) aivan sekaisin, minulta otettiin ultraa, verta ja kaikkea mahdollista.

Kaikki näytti olevan kunnossa, kuulemma kohtu on hieman korkeampi jostain kohti, mutta sillä ei pitäisi olla vaikutusta.

Viime yönä.

Viime yönä oli vaikea nukahtaa, kun aloin taas ajatella tätä asiaa.
Kaksi vuotta me olemme yrittäneet. Vauvasivuilla olen kaksi vuotta joutunut painamaan "YRITÄMME" osastolle, ei "ODOTUS" tai "SYNNYTYS", "VAUVA", "TAAPERO" jne osastoille, vaan me olemme yrittäjiä.

Jotenkin tuntuu, että mielenterveydellisistäKIN syistä olisi hyvä pitää asiasta ehkäpä blogia?
Siitä, miten itken joka kuukauden lopussa, kun ne taas tulevat, kun se taas on totta, ettei minusta tullut taaskaan Äitiä.

Kuitenkaan, vaikka jo yritystä 2 vuotta takana, EN HALUA hoitoihin.
Haluan luomuvauvan, haluan että vauva saa alkunsa hauskanpidon seurauksena, eikä minuuttien, päivien ja lämpötilojen tarkkailun alla.
Haluan, että vauva saa tulla sitten kun tulee.

Miksi siis valitan ja itken ja ruikutan?
En tiedä.

Tuntuu naurettavalta, että kaksi tervettä, tervejärkistä, NUORTA (20 ja 21) ihmistä eivät saa lapsia.
Sitten kaikki sellaiset ihmiset, joiden EI kuuluisi lisääntyä, tekee maailmaan ei-haluttuja lapsia, jotka matkaavat jossain vaiheessa laitokseen, koska äideille ja iseille maistuu enemmän se keskikalja tai huumeet, kuin lapsen arki.

Olen siis 20-vuotias nainen, tyttö, mikä vain siltä väliltä.
Hupsu, hauska, hassu, vakava, järkevä, aivan järjetönkin välillä.
Toiveikas, murtunut, iloinen, surullinen.

Tänne kirjoittelen vauvahaaveista ja kuulumisia siltä rintamalta.

Tervetuloa lukemaan!