Viime yönä.

Viime yönä oli vaikea nukahtaa, kun aloin taas ajatella tätä asiaa.
Kaksi vuotta me olemme yrittäneet. Vauvasivuilla olen kaksi vuotta joutunut painamaan "YRITÄMME" osastolle, ei "ODOTUS" tai "SYNNYTYS", "VAUVA", "TAAPERO" jne osastoille, vaan me olemme yrittäjiä.

Jotenkin tuntuu, että mielenterveydellisistäKIN syistä olisi hyvä pitää asiasta ehkäpä blogia?
Siitä, miten itken joka kuukauden lopussa, kun ne taas tulevat, kun se taas on totta, ettei minusta tullut taaskaan Äitiä.

Kuitenkaan, vaikka jo yritystä 2 vuotta takana, EN HALUA hoitoihin.
Haluan luomuvauvan, haluan että vauva saa alkunsa hauskanpidon seurauksena, eikä minuuttien, päivien ja lämpötilojen tarkkailun alla.
Haluan, että vauva saa tulla sitten kun tulee.

Miksi siis valitan ja itken ja ruikutan?
En tiedä.

Tuntuu naurettavalta, että kaksi tervettä, tervejärkistä, NUORTA (20 ja 21) ihmistä eivät saa lapsia.
Sitten kaikki sellaiset ihmiset, joiden EI kuuluisi lisääntyä, tekee maailmaan ei-haluttuja lapsia, jotka matkaavat jossain vaiheessa laitokseen, koska äideille ja iseille maistuu enemmän se keskikalja tai huumeet, kuin lapsen arki.

Olen siis 20-vuotias nainen, tyttö, mikä vain siltä väliltä.
Hupsu, hauska, hassu, vakava, järkevä, aivan järjetönkin välillä.
Toiveikas, murtunut, iloinen, surullinen.

Tänne kirjoittelen vauvahaaveista ja kuulumisia siltä rintamalta.

Tervetuloa lukemaan!